Lähdimme Zicon kanssa perjantaina Janican mökille Heinolaan. Siellä olikin upeat maastot koirille. Koirat saivat rauhassa temmeltää pihalla.1811462.jpg
Ja Zicohan temmelsi... :D
Janicalla oli mukanaan Chai, Chili ja uusin tulokas: unkarinvinttikoirapentu Kávé. Kávé oli kyllä valloittava persoona, aikamoinen riiviökin hän oli. ;)
1817431.jpg
Näin poseeraa kolme "sisarusta"

Lauantaina lähdimme Janican kanssa mökiltä Ristiinaan ryhmikseen. Sää oli mulle kuumeiselle mitä kamalin, tihkutti ja oli kylmä. :(
Lisäksi dalmatialaisissa valittiin juuri ROP:ia kun tultiin paikalle, huomattiin että rhodet ovat heti dallujen jälkeen ja niinpä lähdimme juoksujalkaa hakemaan koiria. Kehän laidalle päästyämme ei olisi ollutkaan hätää, sillä tuomari piti sellaisen puolen tunnin tauon siinä ennen rhodekehää. Olisihan se pitänyt arvata, että kyllä niiden tuomareidenkin on syötävä elääkseen. Rhodekehä alkoi siis ihan ajallaan aikataulun mukaisesti.

No, uroksia oli 2 kpl, ja me olimme ensimmäisenä arvosteluvuorossa. Kuulin tuomarin sanovan ainoastaan hieman liian vaaleat silmät, ja ajattelin jo silloin, että turha reissu.. Mutta sitten kehäsihteeri käveli vaaleanpunaisen nauhan kanssa mua kohti, olin niin onnellinen. Toinen uros sai EH:n, joten kehäsihteeri tuli kysymään saanko ottaa sertin vastaan. Mä aloin melkeen itkemään, mutta sain sanotuksi "joo". Tuomarin onnitellessa, alkoi hampaat tärisemään ja itku oli siinäkin lähellä. Janica hyppi, pomppi ja tais hieman huutaakin niin, että tuomari kysyi häneltä, onko hän kasvattaja... :D Ei Janica ainakaan tietääkseni ole kasvattaja. Molemmat nartut sai myös EH:n, joten Zico oli myös ROP. Ryhmäkehiä jouduttiin hieman aikaa sateessa odottelemaan, eikä siellä sitten sijoituttu. :(
Otettiin kuvia Janican mökillä Zicosta ja pokaaleista, mutta siinä vaiheessa Zicoa ei enää kiinnostanut seisominen. (tai sitten Zico seisoo kehässäkin yhtä kauheesti, ai kamala...)
1817535.jpg1817536.jpg
Zico pokaaleiden kanssa. :)
1817543.jpg1817547.jpg
Viimeiset painit Heinolassa ja sitten suunta kohti Helsinkiä...
Lauantai-illalla menimme todella myöhään Pinjan luokse, saimme jäädä Pinjalle yöksi. Aamulla sitten suuntasimme Rajasaareen, missä Zico rakastui moneen tyttöön, Zicoa ei näkynytkään kuin kerran tai pari rannassa, missä me muut olimme. Onneksi Aavalla ja Juusolla oli hauskaa... En kyllä siis yhtään epäile etteikö Zicollakin olisi ollut hauskaa, mutta olisin kaivannut Zicoa mukaan riehumisleikkeihin..
1817559.jpg
Aava & Juuso
Ainiin ja nähtiin uusi tuttavuuskin: Sofi, jonka omistaja Minni tekee hienot kaulapannat Zicolle ja Zasalle. :)
1817563.jpg
Sofin oli pakko mennä hieman veteen, kun muutkin menivät, vaikka ei selvästikään nauttinut olostaan vedessä, kylmäkin tuli... HRRR...
1817568.jpg
Aavan hepulikohtaus, Aava muuten viihtyi todella hyvin vedessä, neiti jopa sukelsi muutamaan otteeseen. Sinne vaan, pää veteen... :D

Rajasaaresta lähdimme sitten Ammin heppaa Crunchya katsomaan Lohjalle. Chili tuli mukaan, ja kokeilimme jo Espoon keskuksen koirapuistossa miten pojat tulisivat toimeen. Hyvin he tulivat toimeen, Chili olisi jopa halunnut leikkiä, mutta Zicolle se ei käynyt, Zico vaan murnaili...Onneksi ei mitään sen kummempaa. Koirat tulisivat varmasti ihan hyvin toimeen, jos nähtäisiin Ammin kanssa useemmin.
1817579.jpg
Crunchy...
1817583.jpg
upea Chili
1817589.jpg
Chili pystyi pitämään hauskaa yksikseenkin... :) Taisi kyllä oikeasti olla kepin perässä...
1817591.jpg
JOHAN POMPPAS.....

Kiitti Janica, Pinja ja Ammi loistavasta viikonlopusta!!! Janicalle ja Pinjalle mahtavat kiitokset yösijasta...